Tämä tuore tietoteos oli luettava yhden päivän aikana. 284 sivua napakkaa analyysiä vaikeasta, vähän tutkitusta aiheesta: saksalaisten itsemurhista kolmannen valtakunnan aikana. Teos keskittyy kevään 1945 järkyttävään itsemurha-aaltoon hakien selitystä ihmisen psykologiasta, tarpeista, sattumista, politiikasta, kulttuurista, kasvatuksesta....Puhuttiin itsemurhaepidemiasta, minkä kulun saattoi ennakoida varsinkin itärintamalla, puna-armeijan edessä. Koston pelko sekä häpeä ajoivat monet oman käden oikeuteen. Erään saksalaismiehen kirjattu kommentti kuvaa hyvin kansan ajatuksia: "En jaksa enää. Kaikki, mihin olen uskonut, paljastuu hulluudeksi ja rikokseksi."
Florian Huber kuvaa kansan rakastumista Hitleriin alusta asti. Miten se vastasi saksalaisen tarpeisiin, kunniaan, häpeään Versaillesin rauhasta. Hän selittää asiat tunteilematta, todeten selvät faktat. Paketin tekee täydelliseksi sodan jälkeisen ajan haastatteluista otetut kommentit, joista selviää saksalaisten selviytymiskeinot: kollektiivinen kieltäminen ja uhriuden tunne.
Järkyttävä, mutta yhä tarpeellinen tietopläjäys. Kirjasta saa paljon pohdittavaa myös tähän aikaan. Miten paljon ihminen on valmis tekemään hyväksynnän eteen? Miten helppoa onkaan kääntää katse pois pahasta ja kieltää se? Mikä on massan, joukkohysterian, voima?
Melita Maschmann, kiihkeän innokas natsi, totesi sodan jälkeen (pohtiessaan syitä vakaumukseensa): "Tässä vastauksessa piili mahdollisuus tappavaan pettymykseen. Siltä saattoi suojautua vain yhdellä tavalla : lopettamalla ajattelemisen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti